Viime aikojen leipomuksia

Koko kesän, on leipominen ollut pannassa, ei ole ollut aikaa, energiaa ja jaksamista keskittyä halkeilevaan sokerimassaan ja kakkupohjan onnistumisen jännittämiseen. Eikä oikeastaan ole ollut haluakaan, tiedä sitten mistä johtuu. Pari viikkoa takaperin oli kuitenkin siskoni synttärit ja sinne piti kakkua ja muuta kehitellä. Ja ei mennyt (taaskaan) ihan niinkuin Strömsössä.

Kuka arvaa mitä se esittää?

 Aloitetaan täytekakusta. Tein elämäni isoimman kakun, jopa 10 munaisen pohjan. Sinänsä koko ei ollut haaste, vaikka siirteleminen olikin haasteellista. Tein suklaa- ja mansikkamousset väliin. Ongelmat alkoivat, taas, siinä surullisen kuuluissa sokerimassan käsittelyssä. A.) en ollut ennen käyttänyt tämän valmistajan sokerimassaa ja b.) en ollut ennen käyttänyt sokerimassaa näin jumalattomasti. Halkeamia tuli jokusen verran ja tämä harmitti suunnattomasti. Lisäksi oma motoriikkani oli pielessä, kakun siis on tarkoitus muistuttaa tietokoneen sitä "pömpeliä", mutta omat ideani menivät toteutuskyvyssäni nurin. Tärkeintähän tietenkin on se, että synttärisankari piti kakusta ja se maistuikin ihan hyvälle. Logo koneen kyljessä ja siskoni suosikki pelistä, tähän hätään en kyllä muista ollenkaan mistä :D

 Seuraava murhenäytelmä. Elämäni ensimmäinen (ja viimeinen) raakakakku. Voi elämän kevät, sanon minä. Pähkinöiden liottelua ja rouhimista, toimintakyvytöntä blenderiä, kookospähkinän paahtamista ja avaamista (jossa meni keposasti useampi tunti), lisää pähkinöitä ja taateleita. Lopputulokseen en ollut kauhean tyytyväinen ja voin kyllä sanoa, etten tätä toista kertaa tee.

 Äidin leipomukset sentään onnistuivat jokaikinen. Omenapiirakka oli mahtavan maukasta, samoin lohikakku, jota söin ainakin kolme palaa, hups. Voileipäkakkua en päässyt maistamaan, kun siinä on kinkkua, mutta koristeluun itse osallistuin myös. Lisäksi kuvista puuttuu sienipiirakkamme, joiden sienet poimimme omin kätösimme mökkimme lähimetsistä, hirvikärpästen uhalla.

Valkosipulileipäpaloja, nam