Miten blogini on muuttunut?

Lueskelin ensimmäisiä postauksiani ja naurahdin oikein ääneen. Teksti on kevyttä ja huoletonta, päiväkirjamaisesti kerrotaan päivän tapahtumia muutamien kuvien kera. Luulin, että blogin pitäminen olisi sellaista ja että kirjoittaisin blogia tuolla tavoin tulevaisuudessakin. Teksti kuulostaa aivottomalta löpinältä kuinka elämä on ihanaa, vailla mielipiteitä. Vaikka olin silloinkin masentunut, en halunnut tuoda sitä blogissa ilmi. Se oli vaikea myöntää blogin lukijoille, että kirjoittaja onkin sairas. Nyt en pelkää myöntää tätä enää, ja olen - ikäänkuin vapauttanut ajatukseni. Olen aina ollut hyvin sisäänpäin vetäytynyt, ja harvemmin puhun omista ongelmistani tai tuntemuksistani. Kun mursin jään blogissa, mursin sen myös ajatusmaailmassa. Sairaudessa ei ole mitään hävettävää ja oli teksti minkälaista tahansa, pysyn kuin vuori sen takana.

Niinkuin blogikin, on sen kirjoittajakin muuttunut. Uskallan vihdoin käsitellä ajatuksiani ja tuntemuksiani, varsinkin kun kirjoitan niitä blogiin. Uskokaa tai älkää, luen todella monta kertaa omia tekstejäni ennen julkaisun ja jälkeen julkaisun. Haluan, että sanoma välittyy samanlailla kirjoittajaan kuin lukijoihinkin. Vaikka blogissa onkin ollut aika usein synkistelyä, on myös ollut paljon iloa. Onnistumisia. Hetkiä, joita varten täällä eletään. Surua ja epätoivoa. Kaikki tunteet olen käynyt läpi yhdessä blogin kanssa, ja siitä jääkin muisto. Voin muistella vuosien päästä, millaista oli olla niin masentunut, ettei mikään kiinnostanut. Tai niin onnellinen, että leijui viisi metriä maan pinnan yläpuolella.

En ikinä ajatellut, että kirjoittaisin näin avoimesti blogia, että kertoisin kaiken. En ikinä ajatellut, että se kiinnostaisi ketään. Kuitenkin, kävijämäärät kertovat toista. Ja olen siitä onnellinen! Vaikka olenkin monissa ja taas monissa postauksissa toitottanut, että blogi on ensisijaisesti minua varten, olen silti otettu, että monet lukevat tätä ja jakavat kokemuksia kanssani. Siitä saan voimaa ja inspiraatiota jatkaa kirjoittamista. Kun tiedän etten ole yksin täällä sekä saan vastakaikua, rohkaisee se minua puhumaan aroistakin asioista.

Ainoastaan teksti ei blogissa ole muuttunut, myös ulkoasu. Blogini alkutaipaleella en kiinnittänyt minkäänlaista huomiota blogin ulkoasuun, kirjoittaminenhan siinä on pääasia. No niin se onkin, mutta jos ulkonäkö on huono, ei blogi ehkä ole niin mielenkiintoinen kuin voisi olla. Kuvien laatu ei valitettavasti ole pahemmin muuttunut, liian usein sorrun huonoihin kamera kuviin, vaikka järkkäreitäkin löytyy kaksin kappalein, noh ehkä jossain vaiheessa opin. Mutta blogin yleinen ilmekin on muuttunut, mielestäni parempaan suuntaan. 

Käsitykseni blogi-maailmastakin on muuttunut. Ennen luulin, että blogin pitäminen on ensinnäkin helppoa! Sitä se ei todellakaan ole! Yritäppä joka päivä kirjoittaa jotain mielenkiintoista, kuvarikasta ja fiksuakin tekstiä, niin että sitä jaksaa lukea. Luulin, ettei blogeissa puhuta surullisista tai masentavista asioista. Totta kai ihmiset haluavat tuoda itsestään esiin aurinkoisen ja onnellisen ihmisen, jota muut kadehtivat, mutta ilman iloa ei ole surua. Luulin, että bloggaajien elämä on hohdokkaampaa kuin tavallisten ihmisten. Ei ole. Tai on ja samalla ei. Liian usein blogin pitäjät ovat pumpulipäisiä blondeja, jotka uiskentelevat rahojen seassa ja paskantavat ranskanpastilleja. Mutta tosi asia on se, että kaikki me olemme ihmisiä. Samanlaisia. En ole enkä halua olla tälläinen pumpulissa kasvanut "elämä on parasta huumetta"-hörhö, jotka kustantavat talonsakin sponsoreilla. Se vaan ei ole mun pala kakkua. Luulin, että jos minulla on kerran blogi, niin saan lukijoita mielinmäärin sekä näin ollen yhteistyö-kumppaneita ja vaatteita ja kaikkea ihanaa! Joo, niin luulin. Blogi luo todella harhaanjohtavia mielikuvia. Luulin bloginpitäjien kirjoittavan blogia pääpäivätyönään, saaden siitä miljoonia että ottaa kuviaan itsestään uuden kletjut päällä. Oh, really? Tosi seikka on, että useimmat bloginpitäjät pitävät blogia täysin harrastuksena, töiden taikka koulujen ohella, kirjoittaa aina välillä jotain mukavaa and that's it.

Pointti kuitenkin oli se, että blogin on muuttunut. Minä olen muuttunut. En tiedä onko muutos mennyt oikeaan suuntaan, mutta tälläiseen blogiin minä olen tyytyväinen :) Välillä on hyvä purkaa sydäntään ja ajatuksiaan, kirjoittamalla ne ylös, siirrän ne mielestäni tähän tekstimuodossa. Näin ongelmat siirtyvät hetkeksi pois mielen syövereistä, antaen tilaa taas uusille ja taas uusille ajatuksille. Toisinaan on todella hyvä kirjoittaa positiivisia, sekä materialistisiakin postauksia, jolloin myös blogi tavallaan puhdistuu synkistäkin ajatuksista. Tälläistä on blogin pitäminen parhaimmillaan!

Ennen kaikkea, nyt olen onnellinen ja osaan nauttia elämän tarjoamista antimista ja haasteista. Toivon synkistelyjen jäävän taas vähäksi aikaa, nyt keskitytään tähän uuteen tuttavuuteen, onnellisuuteen. Kiitos kovasti teille lukijoille, jotka olette jaksaneet pysyä mukana läpi huonojen sekä hyvien hetkien, Kiitos! 

Tulipas taas tuhdisti tekstiä, jos jatkossa teen useita lyhyempiä postauksia tälläisten kilometrien sijaan. Mutta tälläistä fiilistelyä tällä kertaa.