Esteratsastus ja Estepelko

Pelottaa niin että kylmä hiki nousee otsalle, hengitys salpaantuu ja kuulee oman sydämen lyönnin hirvittävän kovana jumpsutuksena.. Kyse on esteistä ja estepelosta.

Olen aina rakastanut esteitä, sitä fiilistä, vauhdin hurmaa ja onnistumista. Mutta kun on antanut pelolle vallan, on aika mahdotonta muuttaa mieltään.

Aloitetaas sieltä mistä kaikki alkoi, eli ensimmäisestä hyppykerrastani! Vuosi taisi olla 2005 jos oikein muistan ja olimme serkkuni kanssa leirillä Tortolan talleilla Artjärvellä. Ja edessä oli elämäni ensimmäinen estetunti. Jännitti suunnattomasti, muttei pelottanut. Menin isolla muistaakseni puoliverisellä Mantalla ja hyppäsimme n.20-30cm kavalettia. Se on esteiltä ensimmäinen muistoni.

Tuolloin olin jo aloittanut Kumpumäen tilalla ratsastamisen ja muutaman vuoden säännöllisen ratsastuksen jälkeen kyseisellä tallilla saimme siirron esteryhmään (eli hyppäsimme muutaman kerran enemmän vuodessa kuin muut ryhmät). Odotin aina innoissani noita estetunteja, osallistuin useisiin esteiltatunteihin, esteleireille ja kaikkeen nyt mikä liittyi esteisiin. Olisin innoissani halunnut kisata esteillä, muttei talilla ollut vapaata hevosta. Esteet olivat se mun juttu!

Hyppäsin monenlaisilla hevosilla, välillä pienillä poneilla, välillä mahdottoman isoilla hevosilla! Joka kerran jälkeen oli mahdottoman hyvä fiilis! 2006 kesällä ollessamme Relanderin tallin esteleirillä en ollut hypännyt kuin muutaman kerran ennen tuota leiriä. Ensimmäisellä estetunnilla jouduin menemään Liinu nimisellä new forestin ponilla. Liinu oli hirvittävän vaikea, sille piti antaa todella tarkat avut, tai se ei hypännyt. Ja niinhän meillä meni, saimme muutaman hypyn, sen jälkeen varmaankin 20 kieltoa. Tuon jälkeen kirosin osallistumistani esteleirille ja vannoin etten ikinä hyppäisi enää. Seuraavalla tunnilla sama meno jatkui. Hyppäsin Chali nimisellä myöskin new forestin ponilla. Chali oli mahdottoman laiska ja tiputti aina kun pystyi niin laukan raville. Chali kielsi okserille, jolloin minä lensin kaulalle satulan yli. En sentään tippunut mutta sen myönnän että itkin tunnin jälkeen, pelästyin kuitenkin aika paljon. Ja niin koittivat leirikisat. Este sellaiset. Voitte vaan kuvitella sitä kauhun sekaista tunnetta, olin aivan varma etten pysty siihen, unohdan radan tai jotain vastaavaa. Rata meni huonosti, Chali tiputti raviin koko ajan mutta saimme ilmeisesti aika lyhyet tiet sillä voitimme! Sitä tunnetta en unohda ikinä!

Tuon jälkeen osallistuimme Keiramon tallin niinikään esteleirille. Tuolla leirillä hyppäsin paljon pienillä welsh poneilla, meno oli hauskaa vaikka kieltoja tuli sieltäkin suunnalta. Mutta myös ensimmäisen kerran pelkäsin esteitä.. Kyseessä oli ratsuponi Diana. Olin mennyt tuolla ponilla monia koulutunteja leirillä ja pidin siitä. Huomasin että se on "peltoeste"-tunnillamme joten pyysin sitä. Ennen tuntia muut leiriläiset kertoivat Dianan olevan äärettömän haastava esteillä varsinkin pellolla. Miksi menin pyytämään juuri tuota ponia, miksi? No tuntihan oli niin hirveä kuin vain olla ja voi. Diana kaahasi, kielsi, pukitti ja pomppi, oli toki niin innoissaan kun pääsi pellolle baanailemaan. Muistaakseni itkin taas tunnin jälkeen, vaikkein tippunut se oli hirveää.

Leirikisoissa tuolla leirillä hyppäsin jättiheppa Kissellä, emme sijoittuneet tai mitään kun vika tuli alas. Sen jälkeen osallistuin seuraavana kesänä kahdelle esteleirille, Mäntsälän ratsastuskoululle ja Mallatin Ratsutilalle. Mäntsälässä oli tutut kivat hevoset, joilla oli mahtava hypätä. Kinkulla osallistuin leirikisoihin ja voitto sieltä napsahti :) Mallatissa hyppääminen oli tavoitteellisempaa ja hyppäsimme isoja esteitä siihen verrattuna mitä olin hypännyt. Maiju Mallat piti meille yhden estetunnin, siltä tunnilta opin enemmän kuin koko kymmenenvuotis ratsastusurani aikana. Hyppäsin Sepi-nimisellä new forestilla, joka oli ihan ok, laiska kuin mikä mutta kyllä sitä puhtia löytyi. Osallistuin Sepin kanssa leirikisoihin 80 cm luokkaan. Joka oli virhe. Kyseessä ei ollut mikä tahansa estekisa, vaan arvostelu sellainen, eli ajalla ei ollut mitään väliä. Ensimmäinen este, kielto. Toinen este pudotus. Tämä sama tahti jatkui kunnes kohtasimme olisiko ollut kolmas vai neljäs este, ISO okseri. Sepi kielsi viime tingassa ja rysähdin koko painolla puomien päälle. Ai että miten teki kipeää. Urheasti takaisin selkään ja radalle. Lopputulokseksi tuli 3 kieltoa, satulasta suistuminen ja 2 pudotusta.

Tuo ei jäänyt pahimmaksi kokemukseksi. Kumpumäellä hyppäsimme edelleen aika useinkin ja luottoratsuni oli pinto Osku. Osku rakasti hyppäämistä, ihan yli kaiken. Onnistuneen radan jälkeen Osku kompastui melkein polvilleen ja minä lensin pää edellä päin seinää. Tuon jälkeen alkoi estepelko.

Sen jälkeen olen yhdellä leirillä hypännyt, kerran pari tunnilla ja Tuplan kanssa uskaltauduttiin hyppäämään pari kertaa n.40 cm kavalettia. Nyt aion lopullisesti kohdata pelkoni ja ilmottauduin sunnuntaille estetunnille. Saa nyt nähdä miten käy, alkaako pelko helpottaa vai paheneeko vaan.

Olen lukenut blogeja, joissa käsitellään ihan samaa asiaa. Se on rohkeutta, että uskaltaa kertoa peloistaan. Tätäkään asiaa en myöntänyt, en itselleni enkä muille kunnes aloin jäämään pois estetunneilta. Vieläkin mahassa alkaa kipristelemään kun ajattelen esteitä, oli ne sitten pieniä tai isoja. Nostan niille hattua joilla on sama tilanne kuin minulla, ja jotka ovat päässeet eroon pelostaan. Rakastan hyppäämistä, siksi ristiriitaiset tunteet, miten voi rakastaa jotain asiaa mitä pelkää eniten maailmassa? 

1.12.2013

Tämä oli se päivä, estetuntipäivä. Voi että miten kauhun sekaisin tunnelmin lähdin tunnille. Ja ihan suotta. Sain alle kokeneen ja varman suomenhevosen, jolla olen useina kertoina päässyt hyppelemään:

r. Ekkari "Eppu"

rotu: Suomenhevonen

väri: Rautias (merkit: lyhty, sekakarvoja kuonolla, oikeassa etujalassa juovakavio) 

synt: 1.7.1996

omistaja: Kumpumäen tila

Eppu on ollut yksi suosikeistani jo pitemmän aikaa, se on niin rehellinen ja yrmy, perus suomalainen äijän käppänä. Ja niin lähdimme tunnille. Eppu oli heti alkutunnista todella reipas ja eteenpäinpyrkivä, todella mukava ratsastaa. Aloimme tulla tallin puoleisella uran sisäpuolella olevia puomi sarjoja, ensimmäisessä oli 2 ravipuomia ja toisella neljä/viisi. Nämä mentiin vauhdilla yli. Seuraavassa tehtävässä kahden ensimmäisen puomin jälkeen tehtiin voltti ja palattiin takaisin linjalle. Tehtiin muitakin harjoituksia puomeilla, laukattiin suoralla uralla jne.

Sitten alkoi hyppääminen, ihan perus n.50-60cm linjalla olevista kahdesta pystystä. Joka kerta meni aivan tosi hyvin, enkä edes jännittänyt yhtään, koska alla oli mitä mainioin alkeisesteratsastajan hevonen. Rataa pidennettiin niin että päädyn jälkeen kaarrettiin kokorataleikkaalle jossa oli vielä yksi samankokoinen pysty. Kaikki meni todella, TODELLA hyvin, mitään ongelmia ei ollut. Jäi kyllä todella hyvä maku suuhun tästä hyppykerrasta, eikun kohti uusia haasteita, ehkä myös esteiden saralla!