Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Kuten blogihiljaisuudesta arvata saattaa, minulla on ollut kädet täynnä kohta kolmen kuukauden ikäisen pienen pojan kanssa. Meille siis syntyi 1.5. vappupäivänä maailman suloisin pieni poikanen. Tähän postaukseen avaan vähän tapahtumia ennen synnytystä, synnytyksestä sekä mitä sen jälkeen on tapahtunut.

RV 39+6

RV 40+6

27.4.2018 Viimeinen neuvolakäynti yksin
Raskausviikko: 40+6
Painonlisäys raskauden alusta: +14,4kg
Verenpaine: 110/80
Vauvan sydämensyke: 140
SF-mitta: 33,5

Niinhän siinä kävi, ettei mitään tapahtunut ennen tätä neuvolakäyntiä. Paitsi aamulla irtosi osa limatulpasta, mutta ei muuta. Olo alkoi olla jo todella tukala ja neuvolassa täti veikkasi, että taitaa mennä käynnistykseen. Närästys oli jotain aivan hirveätä, en saanut sen ansiosta oikein nukuttua ollenkaan. Sain ohjeet yliaikaiskontrollin varaamiseen.

Viimeinen masukuva RV 41+1

Elimme suht normaalia elämää, kävin vanhemmillani ja nähtiin kavereita. 29.4. illalla aloin tuntea supistuksia. Ne eivät olleet mitään sietämätömän kipeitä, mutta alkoivat olla suhteellisen säännöllisiä. Ensin 15 min välein, koko ajan tihentyen. Pian 10min välein ja sitten 7 min. Yöllä klo: 1.44 soitin Naistenklinikalle. Koska supistukset eivät olleet kipeitä, sain ohjeeksi katsella tilannetta, käydä lämpimässä suihkussa, ottaa särkylääkettä ja käyttää kauratyynyä. Ja ennen aamua, supistukset olivat tiessään.

30.4. Vappuaatto
Klo 13 varasin soittamalla ajan Naistenklinikalle yliaikaiskontrolliin, joka olisi ollut torstaina. Päivällä viiden aikoihin aloin kellottaa taas supistuksia. Niitä tuli silloin tällöin, mutta eivät olleet edelleenkään erityisen kipeitä. Oleilin kuitenkin vain kotona, nukuin kun pystyin ja muuten lepäilin. Avopuoliso kävi vaarinsa synttärikahveilla ja illalla päätimme vielä lähteä perinteiselle ajelulle stadiin. Supistukset alkoivat taas säännöllisesti ja tällä kertaa alkoi tuntua kipuakin, varsinkin selässä. Supistuksia tuli 7 min välein. Pääsimme kotiin ja supistukset olivat tosi kipeitä.

1.5. Vappupäivä
Klo: 0.35 soitin taas Naistenklinikalle. Sieltä käskettiin minun olla vielä kotona, supistuksia tuli liian harvakseltaan. Itku kurkussa kerroin asiasta avopuolisolle ja hän meni nukkumaan. Itse menin suihkuun, mutten kokenut siitä mitään hyötyä. Supistukset alkoivat olla sietämättömiä, mitkään keinoni eivät auttaneet. Klo: 3.39 soitin uudestaan Naistenklinikalle enkä suostunut enää jäämään kotiin, en vain pystynyt olla niiden kipujen kanssa. Ja saimme luvan tulla näytille! Pakkasin loput kamat sairaalakassiin ja lähdimme ajamaan. Ajomatka oli jotain aivan kamalaa, supistuksia tuli koko ajan. Klo: 4 olimme Naistenklinikalla. Ja sillä sekunnilla kun pääsin käyrille makoilemaan - supistuksia ei piirtynyt kuin muutama. Ihana kätilö sanoi sen olevan aivan tavallista, tilanne oli kuitenkin niin jännittävä ja uusi. Pian alkoi supistuksia taas tulemaan ja kätilö ehdotti lämpötyynyn käyttöä. Se sopi hyvin koska pärjäsin kuitenkin jotenkuten kipujen kanssa. Tyynyä käytin selkään, koska sinne kipu iski pahiten. Sykkeiden kuulumisessa oli ongelmia jonka takia jouduin parisen tuntia makoilemaan käyrillä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin jo 3cm auki! Ja saimmekin siirron synnytyssaliin. Tässä vaiheessa kello oli 6 aamulla. Yhtäkkiä aloin jännittää synnytystä todella paljon, hetki jota on odotettu 9kk, olisi nyt käsillä. Kalvot puhkaistiin. Kipu alkoi olla aika kovaa, eikä siihen auttanut enää lämpötyyny. Pyysin kipulääkettä ja kätilö ehdotti lihakseen pistettävää kipulääkettä. Voi sitä ihanaa tunnetta kun lääke lähti toimimaan, kaikki kivut kaikkosivat! Sain nukuttua muutaman tunnin.

Kätilöiden vuoro vaihtui ja uusi kätilö oli nuori ja topakka, mutta ehdottomasti koko synnytyksen paras kätilö! Hän kyseli todella paljon ja oli kiinnostunut meistä, hänen kanssaan oli mukava jutella ja unohdin hetkeksi, että tässä kohta synnytetään. Kipulääkkeen vaikutus alkoi hälvetä ja pyysin jotain kivunlievitystä. Tässä vaiheessa mielestäni olin 3,5cm auki. Anestesialääkäri tuli ja pisti, sain spinaalipuudutuksen. Välittömästi alkoi ihoa kutittaa ja hetkeksi kivut katosivat. Kätilö laittoi oksitosiinitipan. Avopuolisoni lähti viemään koiraamme hoitoon ja kävi itse syömässä. Sain juuri nukahdettua kun huoneeseen pelmahti sekä kätilö että lääkäri. Olin aivan ulapalla kun he käskivät ensin kääntyä toiselle kyljelle ja sitten mennä nelinkontin. Sydänäänet olivat taas hävinneet. Onneksi pienellä jumpalla ne piirtyivät taas käyrille. Kätilö keskeytti oksitosiinitipan, veikkasi sen yhdessä puudutuksen kanssa aiheuttaneet äänten katoamisen. Aloin itse oksentamaan. Puudutus alkoi loppumaan mutta pärjäsin vielä suhteellisen hyvin. Yhtäkkiä iski supistus, joka ei tuntunut menevän ohi ollenkaan. Olin 6cm auki ja sain epiduraalin. Siitä en kokenut olevan mitään hyötyä, kipu tuntui edelleen voimakkaasti. Aikaa kului ja sain hetken taas nukuttua. Kätilö opasti ilokaasun käyttöön ja otin sitä alkuun aika harvakseltaan. Aloin mennä omiin maailmoihini, kuulin kätilön äänen mutten oikein ymmärtänyt mitään. Sain jossain vaiheessa vielä toisen epiduraalin eikä siitäkään oikein ollut apua. Pian olin täysin auki ja reuna hävinnyt. Kätilö sanoi että jos tunnen tarvetta ponnistaa, saisin alkaa jo hieman ponnistella.

Vuoro vaihtui enkä olisi millään halunnut että tämä kätilö lähtisi. Tilalle tuli opiskelija ohjaajansa kanssa. Aloin pelkäämään tulevaa koitosta, jonka tiesin olevan lähellä. Ilokaasua aloin käyttämään jokaiseen supistukseen ja se toimi hyvin! En tuntenut oikeastaan ponnistamisen tarvetta vaan enemmänkin sitä kuuluisaa ”kakkahätää”. Ponnistusvaihe kirjattiin alkaneeksi. Aloin ponnistella supistuksien tullessa ilokaasumaski naamalla. Vaihe tuntui kestävän tunteja, vaikka kestikin vain 26 minuuttia. Kipu ”siellä” oli aivan sietämätöntä, huusin ja kiroilin. Tuntui ettei vauva tule sieltä. Opiskelija ja kätilö päättivät tehdä välilihan leikkauksen. Ponnistin ja ponnistin kunnes pää putkahti esiin. Ja heti kun pää tuli esiin, alkoi vauva huutaa samantien. Lisäponnistuksella syntyi koko loppu lapsi ja sain hänet rinnalleni. Syntymäajaksi kirjattiin 15:40. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä vaikka olin rakastunut häneen jo silloin kun hän vielä masussa asusteli. Vauva alkoi hamuilemaan tissiä, mutta imetys ei vielä oikein onnistunut. Jälkeiset syntyivät ja minua parsittiin kasaan. Isä leikkasi napanuoran ja vauva pääsi pesulle, punnitukseen ja mittaukseen. Pituus 51cm, paino 3900kg ja päänympärys 35cm, pisteiksi 9/10.

♥

 Kätilöt rakastuivat meidän lisäksemme pieneen vauvaamme, eivät olleet näin ilmeikästä kaveria ennen nähneet. Saimme ruokaa jonka jälkeen sain vauvan rinnalle uudestaan. Nyt saimme ensi imetyksen onnistumaan suhteellisen hyvin. Pääsimme siitymään perhehuoneeseen, avopuolisolleni esiteltiin paikkoja. Huoneessa oli paljon parantamisen varaa, josta valitimmekin. Suurinosa lampuista ja pistorasioista eivät toimineet, kylppäristä puuttui niin saippua kuin käsidesi, eikä oikeastaan muutakaan ollut varattu. Hoitaja tuli opastamaan vauvanhoidossa, itse olin niin kipeä, etten sängystä päässyt ylös, joten avopuoliso sai hoitaa vauvaa. Sain iltapalaa ja siinä kävimme nukkumaan. Vauva herätti muutaman tunnin välein syömään.

Kengurupussissa <3

Perhehuoneessa olimme keskiviikon ja torstaina kuuden aikoihin illalla pääsimme pois. Vauvan hengitystiheyttä seurattiin tarkkaan, se oli aika tiheä. Lisäksi vauvalla oli kuumetta keskiviikkona hieman. Sairaalassa meitä kävivät katsomassa minun perheeni ja mieheni äiti. Oli ihana tunne päästä kotiin, en viihtynyt ollenkaan sairaalassa. Kotona iski pienoinen paniikki, vauva itki itkemistään enkä saanut häntä rauhoittumaan rinnalle syömään. Kyllä siinä äitikin alkoi parkumaan, kunnes avopuolisoni otti vauvan olkkariin kanssaan ja antoi minun nukkua muutaman tunnin. Sen jälkeen onnistui imetyskin paremmin. Muuten elomme lähti kotona tosi hyvin käyntiin.

Kotimatkalla

Jatkan meidän kertomustamme seuraavassa postauksessa, muuten tästä tulisi oikein maratoni postaus. Mutta summa summarum meillä on mennyt todella hyvin. Ongelmia on ollut, mutta kertoilen niistäkin myöhemmin lisää. Rakastan poikaani aivan mielettömän paljon ja hän on hyvin persoonallinen, kiltti ja rauhallinen. Palaillaan!

Rakkaudella, Jenna 

Odottavan aika on pitkä

Niinhän se on, varsinkin kun laskettuaika oli ja meni. Tosi vähän olen jaksanut blogiin kirjoitella, kotona tuntuu olevan paljon muutakin tekemistä. Lisäksi ollaan liikuttu tosi paljon, käyty eri messuilla (american car show:ssa, kevätmessuilla ja viimeisimpänä lapsimessuilla), nähty kavereita ja menty siellä ja täällä. Kirjoittelen tähän postaukseen kahdesta viimeisimmästä neuvolakäynnistä: 10.4. raskausviikolla 38+3 ja 18.4. raskausviikolla 39+4.

Nämä neuvolakäynnit ovat olleet hyvin "peruskäyntejä", eli katsottu arvot ja keskusteltu voinneista jne. Olo on ollut ihan hyvä, tosin väsymys on jotain todella kamalaa. Vauva on edelleen aivan kylkiluiden alla, enkä usko, että siitä enää laskeutuu alemmaksi. Se tekee toisinaan olon tosi tukalaksi, närästys on aivan kamalaa ja kivut kylkiluissa on raastavaa. No josko kohta se herra sieltä päättäisi tulla, täällä odotellaan jo malttamattomina!

Mittoja äitiyskortista:

10.4.2018
Raskausviikko: RV 38+3
Painon lisäys raskauden alusta: +15kg
Verenpaine: 106/84
Vauvan sydämensyke: 145
SF-mitta: 34,5

18.4.2018
Raskausviikko: RV 39+4
Painon lisäys raskauden alusta: +14,4kg
Verenpaine: 106/76
Vauvan sydämensyke: 135
SF-mitta: 34
Hemoglobiini: 116

Viimesimmällä kerralla paino oli vähän tippunut ja sf-mitta pienentynyt. Lisäksi hemoglobiini oli melko alhainen, vaikka rautaa olenkin syönyt melkein koko raskauden ajan. Se selittääkin tätä kamalaa väsymystä. Sellaista "perinteistä pesänrakennusviettiä" ei minulla missään vaiheessa ole ollut, kaikkea muuta tekemistä on ollut niin kamalasti. Ja kun olot ovat olleet mitä ovat olleet, en ole jaksanut oikein mitään ylimääräistä. Odotan jo, että pääsisin tästä masusta eroon ja saisin pienen prinssin tilalle.

Muuten ei mitään erikoista, tässä mennään päivä kerrallaan, tällä hetkellä RV 40+2. Seuraava aika neuvolaan on perjantaina, jos sitä ennen ei ole mitään tapahtunut. Itse olen syntynyt viikon yli lasketun ajan, luulen että poikanen tähtää siihen samaan. Synnytys jännittää todella paljon, mutta pelkoa olen saanut vähän hillittyä. Käsittelen synnytystä todella paljon päässäni, jolloin olen saanut vähän luottamusta ja mielenrauhaa tulevaan koitokseen. Saa sitten nähdä millä mielellä ollaan kun synnytys lähtee käyntiin!

Äitiyslomalainen

Huokaisin helpotuksesta kun jäin maaliskuun puolesta välistä äitiyslomalle - vihdoinkin aikaa laittaa kämppää ja tehdä kaikkea mukavaa! Joo aikaa on kyllä, mutta jaksaminen romahti heti kun jäin lomalle. Olen koko ajan tajuttoman väsynyt ja nukun useat päikkärit päivän aikana sekä kymmenen tunnin yöunet. Ongelmia on selän kanssa, liikkuminen hankalaa ja en jaksa kovinkaan kauaa seistä tai istua. Vauva on edelleen aika korkealla, mikä aiheuttaa närästystä entistä enemmän ja venyttää kylkiluita. Poika myös potkii ja liikkuu edelleen todella paljon, vaikka luulisi, ettei tilaa liikkumiseen ole enää kauheasti.

Kävin Porvoossa ultrassa RV 36+2, kasvukontrollissa viikko sitten. Avopuoliso lähti mukaan ja saatiinkin taas odotella yli puolituntia vaikka aika oli klo 10. Lääkärinä oli se ensimmäinen lääkäri Porvoossa, joka minua ja vauvaa tutki, se joka sai minut itkemään. Meinasin purskahtaa itkuun kun tajusin, että se on taas se. Vaikka tällä kertaa ei ultrattukkaan alateitse, painoi hän mahan päältä niin kovasti, että kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Avopuolisokin totesi, että olipas kummallinen lääkäri. Lääkärin mukaan pitkät luut olivat hyvän mittaiset, pää hieman isompi viikkoihin nähden, niinkuin viime kerrallakin todettiin. Painoarvioksi hän sai 3100g (kun taas neuvolalääkäri sai viikkoa aikaisemmin 2500g?) ja sanoi, että normaalin kokoinen ja oloinen kaveri sieltä olisi tulossa.

RV 36+3

Kirjoitan nyt samaan syssyyn myös päivää myöhemmin RV 36+3 tapahtuneesta perhetyön "kotikäynnistä". Soittelimme perheohjaajan kanssa ja sovimme, että menen neuvolaan hänen kanssaan juttelemaan, ettei hänen tarvinnut lähteä Helsinkiin päin. Juttelimme kaikesta mahdollisesta, paljon siitä kun vauva tulee maailmaan, synnytyksestä, imetyksestä ja oikeastaan aikalailla kaikesta. Perheohjaaja oli todella mukava ja todella kova höpöttämään, puolitoista tuntia saatiin kulutettua juttelemalla. Oli mukavaa päästä juttelemaan jollekkin kaikesta mitä mieleen tuli, ongelmista ja haasteista ja saada paljon niksejä ja vinkkejä. Infoa tuli kyllä niin paljon, että osa väkisinkin meni vähän ohi.

Toivon, että tässä kun vauva vähän laskeutuisi, helpottuisi olo hiukan ja saisin kaikki tekemättömät hommat tehtyä. Olisin kyllä aivan valmis jo vauvan syntymään, vaikka synnytyspelko onkin vähän taas nostellut päätään. Tai ei oikeastaan pelko, vaan jännitän synnytystä todella paljon, koska tilanne on kuitenkin niin uusi ja erilainen missä olen ollut. Loppupeleissä suhtaudun kuitenkin synnytykseen ja tulevaisuuteen positiivisesti ja luottavaisesti ♥

Neuvolalääkäri RV 35+2

Viikko neuvolakäynnin jälkeen olikin toisen ja tässä raskaudessa viimeisen neuvolalääkärin käynti. Käynti sujui hyvin, lääkäri oli sama jolla kävin viikolla 18+2, joten se olikin puolin toisin rentoa juttelua. Juttelimme synnytyspelosta ja voinneista, voin edelleen ihan hyvin, vaikka väsymys onkin ajoittain todella kova. Olen myös aika stressaantunut tästä asunnosta, tuntuu vaikka kuinka järjestelisin ja laittaisin, tulee eteen koko ajan lisää tavaroita (ja varsinkin avopuolison isovanhempien tavaroita), joista en tiedä mitä niille tekisin. No onhan tässä vielä aikaa, vai onko..?

RV 34+6

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 35+2
Painon lisäys raskauden alusta: +14,1 kg
Verenpaine: 115/68
Vauvan sydämensyke: 130
Vauvan painoarvio: 2500g
SF-mitta: 33

Lääkäri ultrasi ja totesi, että kohdunkaula on lyhentynyt ja pehmentynyt. Minä, synnytyksen amatööri, sitten kyselin, että mitähän tämä tahtoo tarkoittaa? Lääkäri vastasi, että joo onhan sulla noita viikkoja, että kohtahan vois synnytys vaikka alkaa käynnistyä. MITÄ? Justhan vasta jäin äitiyslomalle ja tässä piti olla aikaa vaikka muille jakaa. Kohdunkaulaa oli kuitenkin vielä noin 2 ½ cm jäljellä, joten en nyt ihan odota, että tässä ja nyt alkaisi syntymään, mutta voihan se tietenkin olla mahdollista.  Lapsivettä oli kuulemma runsaasti, hän sanoi, että se voisi selittää suurehkon SF-mitan, koska itse vauva ei ole mikään suuren suuri, vaan painoarvion mukaan olisi siinä täysin normaali käyrillä. Viihtyisipä vauva masussa lähelle tuota laskettua aikaa, vaikka olo onkin tukala ja vaikea, toivoisin, että koti olisi hieman valmiimpi sitten kun vauva tulee. Kai tässä voisi alkaa sairaalakassiakin pakkailemaan..?

Vähän (tai todella paljon) alkaa jännittää, koskakohan se vauva syntyy? 

Neuvolakäynti RV 34+2

Viime viikolla oli taas neuvolakäynti, otettiin ne perusjutut ja kertoilin voinneista jne. Mulla alkoi selkä prakaamaan ja jouduinkin jäämään sairaslomalle viikkoa ennen äitiysloman alkua, muuten olen voinut ihan hyvin. Vauva on tosi korkeella, oikeastaan ihan suoraan tissien alapuolella, mikä vaikeuttaa mm. hengitystä ja aiheuttaa ihan kauheita närästyksiä. Lisäksi pieni pylly tunkeutuu kovasti kylkiluitteni väliin ja pienet nyrkit nyrkkeilevät pissarakkoon, saan kyllä todella keskittyä ettei pissat lirahda pöksyyn. Poitsu liikkuu edelleen paljon ja potkiikin, vaikka tila onkin vähentynyt huomattavasti. Mutta enimmäkseen liikkeet tuntuvat möyrimisenä.

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 34+2
Painon lisäys raskauden alusta: +13,4kg
Verenpaine: 113/75
Vauvan sydämensyke: 130
SF-mitta: 31,5

Painoa on tullut jonkin verran, mutta minusta painonnousu on hieman hidastunut. SF-mitta menee edelleen vähän yli keskikäyrän, muttei yläkäyrillä. Olo alkaa olla aika tukala ja väsynyt, eikä asiaa auta yhtään se, että koti on edelleen aivan huiskin haiskin muuton jäljiltä. Ei vaan ole ollut aikaa tai jaksamista laittaa sitä kondikseen. Voisin nukkua vaikka koko päivän, mutta olla silti aivan kuoleman väsynyt. Pakko se on vaan jaksaa, ei pikkuista voi muuttolaatikoiden sekaankaan oikein tuoda.

Huomenna on neuvolalääkäri ja viikon päästä pääsenkin moikkaaman poikaa taas ultrassa. Yritän tämän muuttolaatikkohelvetin keskeltä kirjoittaa myös aktiivisemmin blogia, haluaisin ikuistaa kaikki nämä fiilikset ja ajatukset jonnekkin, mutta mistä saisi vähän lisää energiaa ja muutaman tunnin päivään lisää?

Baby Showerit

Aika pian plussaamisen ja raskaudesta kertomisen jälkeen heitin äidilleni ja siskolleni, että haluan kyllä sitten baby showerit! Itse en ole ikinä sellaisilla ollut, eivätkä olleet äiti tai siskokaan, joten alkuun oli vähän pimennossa, mitä baby showereilla tehdään? Itse olen lukenut muutamista showereista ja heittelin järjestäjille ideoita. Kokonaan en antanut heidän keskenään järjestellä, vaan yritin tunkea nokkaani mukaan soppaan. Ja kakun sainkin ideoida ja tehdä itse.

Oli kyllä aivan mahtava päivä, showerit oli juuri sellaiset kuin halusinkin, oli ohjelmanumeroita sekä rentoa yhdessäoloa, parhaat vieraat, herkullisia tarjottavia ja saatiin me beben kanssa aivan mahtavia lahjojakin! Ohjelmanumeroina meillä oli "vauvaveikkaus", "Tunnista vauvakuvat" ja piltin maistelua. Vauvaveikkauksessa vieraat saivat lotota sukupuolta, vauvan syntymäpäivää, painoa, pituutta ja nimeä, sekä kirjoittaa terveisensä äidille. Vauvakuvien tunnistamisessa vieraat toivat mukanaan omat vauvakuvansa ja minun tehtävänäni oli tunnistaa heidät! Eikä ollut kyllä todellakaan niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Viimeiset kaksi menivät väärin päin, muuten arvasin kaikki oikein. Piltin maistelussa oli kuusi makua, jotka piti tunnistaa. Ja yksi vieraista saikin kaikki oikein, itse sain vain kolme :D

Herkkuja meillä oli eri makuisia pieniä piirakoita (tomaatti-mozarella, kinkku, sieni ja tonnikala), kana wrappejä, "höttösiä" eli kinkkukierteitä voitaikinasta, kakku (makuina valkosuklaa ja mustikka), bebe-leivoksia, mokkapaloja, suklaalla kuorrutettuja mansikoita ja ananaksia sekä iso kasa dippailtavia vihanneksia ja sipsejä.

Aivan ihana vaippakakku! ♥

Saan kyllä olla todella onnellinen kuinka ihania ihmisiä minulla on ympärillä, ensinnäkin oma perhe. Tiedän, että he välittävät ja ovat aina valmiita tukemaan. Välillä iskee epätoivo, miten me oikein meinataan pärjätä, mutta tiedän, että aina voin turvautua perheeseeni, jos en jaksa tai pysty. Vieraat saivat ennen showereitten päättymistä kirjoittaa "vieraskirjaan" terveisiään ja tuli kyllä niin ihania tekstejä, että itku kurkussa niitä lueskelin. Jokainen oli valmis tukemaan ja tiedän, etteivät ne ole pelkästään sanoja. Aivan mahtavaa! Kiitos järjestäjille, eli äidille ja siskolle, sekä mahtaville vieraille aivan erityisestä päivästä, jonka tulen muistamaan aina! ♥

"Täällä olisi yksi sype-äiti"

Sype, eli synnytyspelko. Pelkoni ei ole mitään ylitsepääsemätöntä, mutten pysty vastaamaankaan, etten pelkäisi ollenkaan. Painajaiset vauvan menetyksestä synnytykseen ovat arkipäiväisiä, joka painaa mieltä ja pitää väkisinkin ajatukset tulevassa synnytyksessä. Jotenkin sitä alkuraskaudessa ajatteli, että synnytykseen on niin kamalan pitkä aika - joopa joo, enää 7 viikkoa laskettuun aikaan. Mihin se aika oikein hävisi, tässähän piti olla aikaa vaikka muille jakaa. Voi vauva, tule pian, mutta älä tule vielä, täällä on kaikki ihan kesken!

"Stop being afraid of what could go wrong, and start being excited of what could go right"

Neuvolatätini laittoi lähetteen sype-kätilölle Naistenklinikalle. Ajan sain 9.2. puolilta päivin. Sain paniikin aikaiseksi jo siitä, että miten pääsen Naistenklinikalle (en ole ennen käynyt siellä, ultrissa olen kaikissa käynyt Porvoossa!). Itku kurkussa sain puolisoni kesken työpäivän viemään minut sinne, mutta vastaanotolle sain mennä ihan yksin. Olin todella hyvissä ajoin siellä, keskellä synnyttäviä tai juuri synnyttäneitä äitejä. Pian kätilö tuli hakemaan minua ja menimme juttelemaan synnytyshuoneeseen. Ja täytyy sanoa, ettei se ollut sellainen kuin olin kuvitellut. Mielikuva sairaalasta on kolkko, steriili ja sellainen mistä haluaa äkkiä pois, mutta tuolla rauhotuin ja olisin voinut jäädä huoneeseen pidemmäksikin aikaa. Ihana hämyinen tunnelma rauhoitti tämän sype-äidin mieltä.

Kätilö oli aivan ihana, hän kuunteli mitä sanoin ja oli kannustava. Halusin käydä synnytystä läpi ja hän kertoi, samalla käyden huonetta läpi mitä sieltä löytyi. Minä kun en koskaan ole ollut synnyttämässä, en todellakaan tiennyt esimerkiksi kivunlievityksistä tms. Enkä ole oikein lukenutkaan mitään aiheesta, koska mitä enemmän luen kaikesta mikä voi mennä pieleen, sitä enemmän hermoilen. Kätilö esitteli myös mm. ammeen sekä kävimme synnytysosastolla ihan kiertelemässäkin. Ja näin ihan vastasyntyneen pienen vauvan ♥

Kokemus sype-kätilöllä oli todella positiivinen ja helpotti suurinta pelkoa. Sanoinkin hänelle, etten saa pelkoa mitenkään kokonaan pois, mutta ketä nyt ei pelottaisi synnytys edes vähää? Kätilö käski ottamaan pelkoa kädestä kiinni ja menemään yhdessä ja näin aion yrittääkin.